Ilmavaivat ja ruoansulatus

Ilmavaivojen taustalla on usein ruokavaliosta johtuvat tekijät. Esimerkiksi herneet, pavut, kaali ja sipuli aiheuttavat herkästi liiallista kaasun muodostusta. Myös ruoan tai syljen mukana nielty ilma, imeytymishäiriöt (esim. laktoosi-intoleranssi) ja ruoansulatuskanavan sairaudet saattavat olla ilmavaivojen taustalla.

Liiallista kaasunmuodostusta voidaan vähentää kiinnittämällä huomiota ruokavalioon. Ruoan huolellinen pureskeleminen sekä purukumin välttäminen saattavat helpottaa oireita. Liikunta aktivoi suolen toimintaa ja helpottaa kaasun muodostukseen liittyvissä turvotusoireissa. Kiusallisiin ilmavaivoihin voi kokeilla itsehoitolääkettä, dimetikonia, joka hajottaa suolistossa olevat kaasukertymät pienemmiksi, helpommin poistuviksi kupliksi.

Ruoansulatusvaivoihin tarkoitetuilla valmisteilla pyritään tehostamaan ruoansulatusta. Niitä käytetään tilanteissa, joissa ruoansulatusentsyymien tai suolahapon tuotannon epäillään olevan puutteellista. Ruoansulatusvaivoihin tarkoitettujen valmisteiden käyttöperusteet kannattaa punnita tarkkaan, sillä varsin usein epämääräisten ja tilapäisten ruoansulatusvaivojen taustalla ovat ravitsemukseen liittyvät asiat.
CUPLATON 100 mg (1 × 30kpl)

Cuplaton valmisteita käytetään liiallisesta suolistokaasusta aiheutuviin vatsavaivoihin. Valmisteita käytetään myös leikkausten jälkeisiin ilmavaivoihin. Vaikuttavana aineena on dimetikoni, joka pienentää suolistossa ...

Katso tuotteen tiedot
7,45 €
CUPLATON 100 mg (1 × 100kpl)

Cuplaton valmisteita käytetään liiallisesta suolistokaasusta aiheutuviin vatsavaivoihin. Valmisteita käytetään myös leikkausten jälkeisiin ilmavaivoihin. Vaikuttavana aineena on dimetikoni, joka pienentää suolistossa ...

Katso tuotteen tiedot
17,16 €
CUPLATON 300 mg/ml (1 × 30ml)

Cuplaton-valmisteita käytetään liiallisesta suolistokaasusta aiheutuviin vatsavaivoihin. Vauvan ensimmäisinä kuukausina saatetaan tarvita Cuplaton tippoja helpottamaan vatsan kipuja, jotka aiheutuvat ilmavaivoista (ns. ...

Katso tuotteen tiedot
16,02 €
DISFLATYL 40 mg/ml (1 × 30ml)

Disflatyl-tippoja käytetään liiallisesta suolistokaasusta aiheutuneisiin vatsavaivoihin. Näiden vatsavaivojen (ilmavaivojen) oireita ovat pingottuneisuuden ja täysinäisyyden tunne vatsan alueella. Disflatylin vaikuttava aine ...

Katso tuotteen tiedot
20,36 €
DISFLATYL 40 mg (1 × 100fol)

Disflatyl-purutabletteja käytetään liiallisesta suolistokaasusta aiheutuneisiin vatsavaivoihin (ilmavaivoihin). Näiden oireita ovat pingottuneisuuden ja täysinäisyyden tunne vatsan alueella. Disflatylin vaikuttava aine simetikoni ...

Katso tuotteen tiedot
20,36 €
ELIVO ENTSYYMIKAPSELI (50 KAPS)

Elivo entsyymivalmiste auttaa ehkäisemään entsyyminpuutoksesta johtuvia oireita.

Katso tuotteen tiedot
18,92 €
ELIVO ENTSYYMIKAPSELI (20 KAPS)

Elivo entsyymivalmiste auttaa ehkäisemään entsyyminpuutoksesta johtuvia oireita.  

Katso tuotteen tiedot
8,26 €
ELIVO RUOANSULATTAJA PLUS VADELMAN MAKUINEN (32 PURUTABL )

Elivo Ruoansulattaja Plus tehostaa ruoansulatusta ja auttaa vähentämään vatsan polttelua sekä happovaivoja.

Katso tuotteen tiedot
10,19 €
GLUTEN GO (25 KAPS)

Ruoansulatusentsyymi, joka otetaan gluteenipitoisten viljojen kanssa.

Katso tuotteen tiedot
13,84 €
i say: Turvotus & IBS-oireet (1 × 30kaps)

i say: TURVOTUS & IBS-OIREET on tarkoitettu ruuansulatuskanavassa muodostuvan liiallisen kaasun ja turvotuksen vähentämiseen.

Katso tuotteen tiedot
14,15 €
16,48 €
LACTRASE GO 5000 FCC (1 × 50purutabl)

Hyvänmakuinen purutabletti pilkkoo laktoosin helpommin imeytyviksi sokeriyksiköiksi - glukoosiksi ja galaktoosiksi.

Katso tuotteen tiedot
17,55 €
LACTRASE KAPSELI (1 × 30kpl)

Lactrase pilkkoo laktoosin helpommin imeytyviksi sokeriyksiköiksi - glukoosiksi ja galaktoosiksi.

Katso tuotteen tiedot
11,60 €
LACTRASE KAPSELI (1 × 100kpl)

Lactrase pilkkoo laktoosin helpommin imeytyviksi sokeriyksiköiksi - glukoosiksi ja galaktoosiksi.

Katso tuotteen tiedot
24,06 €
Laxogas 125 mg rakeet (1 × 18annospussia)

Nopeasti liukenevat rakeet hillitsevät turvotusta ja auttavat ehkäisemään ilmavaivoja. Piparmintun maku. Sokeriton, laktoositon ja gluteeniton.  

Katso tuotteen tiedot
10,11 €
MINIFOM 200 mg (1 × 100kpl)

Minifomia käytetään lisääntyneen kaasumäärän aiheuttamiin vaivoihin ruoansulatuskanavassa (ilmavaivat). Minifom rikkoo vaahtoa ja kuplia ruoansulatuskanavan lisääntyneessä kaasunmuodostumisessa, joka yleensä aiheutuu niellystä ...

Katso tuotteen tiedot
20,82 €
MOLKOSAN FRUIT (200 ML (ME 6))

Molkosan Fruit on hedelmäinen herajuomajauhe vatsan turvaksi.

Katso tuotteen tiedot
9,08 €
MULTIENZYME GO (25 KAPS)

Multienzyme GO sisältää 14 erilaista ruoansulatusentsyymiä sekä voikukanjuurta.

Katso tuotteen tiedot
13,84 €
NOGASIN GO 600 GaIU PURUTABLETTI (1 × 50kpl)

Nogasinia käytetään ehkäisemään ilmavaivoja ja turvotusta, joita joidenkin ruokien nauttiminen aiheuttaa.  

Katso tuotteen tiedot
17,73 €